Koutsin blogi: Uusi aika

30.07.2006

Maileritallin sivut ovat astuneet uuteen aikaan. Eivätkä ainakaan visuaalisesti hullumpaan sellaiseen. Koutsin Korneri on muuttunut Koutsin blogiksi. Se tietää useampia turinoita entistä tiiviimmässä muodossa. Tästä on hyvä aloittaa.

Tänään oli hyvä päivä. Ojasen Paulan kanssa piipahdettiin Porvoossa ja ”Pate” iski tiskiin 800 metrillä kauden parhaan tuloksensa 2.14,03. Kylläpä tuntui hyvältä olla valmentaja tällaisen onnistumisen jälkeen. Paulan kanssa on koettu ylä- ja alamäkiä niin paljon, että siihen ei ihan ohut kirja riittäisi niitä kaikkia kuvailemaan. Nyt suunta on ylöspäin, eikä sitä päästetä enää kääntymään. Oikein kihelmöi, kun tietää, että tällä kaudella on vielä edessä 3-4 kasin starttia ja kunto senkun humajaa kovemmaksi päivä päivältä.
Päivän toinen mukava juttu oli Tikkakosken Outin hyvä huono juoksu Porvoossa. Outi ei ollut itse tyytyväinen tulokseensa 2.25,98, mutta se oli kuitenkin jo kolmas kerta tänä kesänä, kun Outi juoksi kasin kovempaa kuin koskaan aikaisemmin. Alkuviikon reeni osoitti (jälleen) Outin olevan fyysisesti jopa 2.20 kunnossa, mutta tänään kone ei toiminut täysillä. Vielä se toimii.
Kolmas ilonaihe oli mailerikoululaisten hyvä menestys ja hyvät tulokset pm-sisulisäkisoissa Ratinassa. Meillä on siellä todella paljon lahjakkuutta, jota ei saisi missään tapauksessa hukata. Itse teen kaikkeni, ettei niin kävisi. Toivottavasti tekee moni muukin – urheilijan elintärkeä tukiverkosto koostuu valmentajan lisäksi monesta muustakin merkkihenkilöstä. Toivottavasti he tunnistavat itsensä ja tunnustavat roolinsa. Sieltä se lähtee, jos lähteäkseen on.

Sitten surullisempiin juttuihin. Satasen ME-mies, maailmanmestari ja olympiavoittaja Justin Gatlin kärysi tänään dopingista. Raivostuttavaa. Huippu-urheilu on maailmalla monessa lajissa sairasta. Ei siitä ole kuin muutama päivä, kun pyöräilyn Ranskan ympäriajon voittaja Floyd Landis kärähti. Mitä ihmettä nämä urheilijat oikein ajattelevat? Eikö heille mikään ole pyhää? Mikä saa nuoret ihmiset riskeeraamaan terveytensä, maineensa, kaikkensa? Siinä ei ole järjen hitustakaan. Masentaa.

Toinen surullinen – joskaan ei nyt suhteessa lainkaan yhtä synkkä – episodi kamppailtiin tänään Porvoon kisoissa. Naisten 800 metrillä oli 13 ilmoittautunutta juoksijaa, joiden ennätyshaarukka oli 2.09-2.30. Järjestäjät päättivät kuitenkin vartti ennen starttia juoksuttaa naiset kahdessa erässä. Päätös oli täysin mielipuolinen ja mielivaltainen, sillä nimenomaan siinä heikommassa puolikkaassa oli monta juoksijaa, jotka halusivat päästä kovavauhtiseen kilpailuun yrittämään omia ennätyksiään. Kun juoksijoiden ennätyksissä oli yli 20 sekunnin ero, olisi jono varmasti muotoutunut nopeasti ja kitkatta sopivaksi ilman mitään ruuhkia.

Marssin kilpailukansliaan ärräpäitä pueskellen noin 8 sekuntia sen jälkeen kun kuulin asiasta. Siellä eräät järjestävän seuran yleisurheiluihmiset ilmoittivat, että kahdessa erässä juostaan, eikä se enää muutu siitä miksikään, vaikka taivas putoaisi niskaan. Perustelut olivat, että kuudelta radalta lähdettäessä yhdelle radalle tulisi kolme juoksijaa ja ruuhka olisi liian suuri, kun sadan metrin jälkeen siirrytään sisäradalle. Ymmärtäisin yskän, jos parhaan ja huonoimman juoksijan tilastoajoissa olisi eroa viisi sekuntia. Mutta kun sitä on 20 sekuntia, se tarkoittaa sitä, että porukka asettuu jo 100 metrin jälkeen automaattisesti nättiin jonoon. Vain Porvoossa sitä ei suostuttu ymmärtämään.
Saatuani ylimielistä kohtelua kisakansliassa, soitin SUL:n kestävyysjuoksujen päävalmentajalle Tommy Ekblomille, jonka olin juuri nähnyt kentän laidalla. Tommy oli jo ehtinyt lähteä kentältä kotia kohti, mutta lupasi yrittää puoltaa vaikutusvallallaan yhtä erää puhelimitse. Menin takaisin kisakansliaan, kun starttiin oli aikaa noin 10 minuuttia. Kerroin päävalmentajan puoltavan omaa kantaani, että yksi erä on tällaisissa kilpailuissa ainoa oikea ja jokaista juoksijaa palveleva ratkaisu. Vastaus oli, että eräjakoa ei enää muuteta, vaikka Jeesus soittaisi. En tiedä kuka sitten lopulta soitti, mutta kun pilli vihelsi naisten kasille, lähetettiin ykskaks yllättäen kaikki 13 juoksijaa samalla kertaa matkaan - ilman mitään ongelmia.

Kuluneen vuoden aikana olen joutunut valitettavan monta kertaa miettimään, miksi yleisurheilussa on mukana niin paljon sellaisia ihmisiä, joiden mielestä urheilija ei ole tässä touhussa se ykkösasia. Urheilijan pitää olla aina numero yksi, valmentajan aina numero kaksi. Vasta sitten tulevat kaikki muut toimijat. Jos ei ole urheilijoita, ei ole mitään. En voi ymmärtää, miten joku muu funktio voisi olla tässä yhtälössä se kaikkein merkittävin? Yksi suomalaisen yleisurheilun suurista ongelmista on se, että tässä touhussa on mukana liikaa ihmisiä, jotka eivät ymmärrä tätä yksinkertaista ja hyvin loogista roolijakoa. Ellei ole urheilijoita, ei tarvita valmentajiakaan. Puhumattakaan seurojen muista toimihenkilöistä. Yhtälö on äärimmäisen yksinkertainen.

Kommentit

Kirjoita kommentti

Nimi:

Otsikko:

Viesti: