25.06.2009
Turun 4GP-kisoihin lähdettiin kovin odotuksin. Keli oli vihdoin kesäinen ja tiedettiin, että Turussa juostaan aina myötätuulessa. Eipä mennyt silti ihan niin kuin satukirjoissa. 14-vuotias Sara-Leena Kamppuri (kuvassa) juoksi uransa kovimman 100 metrin tuloksen 12,74, mutta liian kovassa myötätuulessa.
Nytkin telineet roudattiin Paavo Nurmen stadionilla takasuoralle, sillä siellä näytti pyörivä tuuli olevan enimmäkseen myötäinen. N17 sarjan 100 metrin kuumassa erässä kilpailijat lähetettiin kuitenkin matkaan hirvittävän vastatuulipuuskan aikana. Lähettäjä olisi voinut olla paremmin hereillä ja odottaa, että tuo puuska olisi edes hiukan taittunut.
Virallinen tuuli oli -1,7 m/s, mutta paikalla olleiden valistuneiden arvioiden mukaan kisan lopussa vastatuulipuuska oli ehkä tuollaiset -3-5 m/s. Siinä ei ihan hirmuisia aikoja juosta. Pokkisen Maiju oli kisassa neljäs ajalla 12,96. Voittaja Tiia Mäki juoksi 12,73, kun hän on tällä kaudella juossut sallituissa jo 12,38. Haralan Lotta oli kisan kolmas ajalla 12,83, hänen kauden parhaansa on 12,57.
- Ihan uskomattoman huonoa tuuria. Edellisissä erissä oli kaikissa myötäistä, mutta juuri tähän erään tuuli kääntyi ja äityi vielä puuskittaiseksi. 60 metrin kohdalla Maiju oli hienosti rintamassa mukana, mutta se lopun puuska oli hänen voimatasolleen tänään liikaa. Eipä mahda mitään, tällaista tämä homma on, kommentoi valmentaja Late Hollo.
- Lähtö ei ollut sieltä parhaasta päästä, mutta väli 10-60 metriä sujui todella hienosti. Seuraava yritys on sunnuntaina karnevaaleilla. Jos uskoisin jumalaan, rukoilisin myötätuulta. Nyt on vain toivottava sitä, Hollo runoili.
Ihan putkeen ei mennyt myöskään 10 minuuttia myöhemmin startanneessa T15-sarjan kisassa. Nyt olikin tuulta yhtäkkiä +3,7 eli kirkkaasti sallitun yli. Kamppurin Sara-Leena juoksi hienon ajan 12,74, mutta ennätystilastoihin se ei kelvannut.
- Sartsin startti oli hänelle kauden toiseksi huonoin Vammalan 200 metrin nukkumisen jälkeen. Muuten juoksu kulki tosi hienosti, joten sikäli tilanne on erittäin hyvä, Late totesi.
- Uskon että tällainen samanlainen aika on ihan haarukassa myös sallitussa tuulessa, kunhan saadaan tuo nyt hiukkasen kinnannut lähtö oikeille uomille. Reeniä reeniä…
- Keliolojen suhteenhan homma yleensä pitkässä juoksussa tasaantuu. Nyt on ollut meidän ryhmän likoilla niin paljon vastatuulta, vesisadetta ja kylmyyttä, että kyllä ne paremmatkin saumat sieltä väkisin jossakin vaiheessa tulevat. Kovassa kunnossa tytöt ovat ilman muuta, Late vakuutti.