06.08.2009
Laakson Jaakko jatkoi hyviä juoksuja nuorten pm-kisoissa Kangasalla. Jaakko kipitti 3000 metrillä uuden ennätyksensä 9.27,58 ja sijoittui kilpailussa kakkoseksi Siikaluoman Martin jälkeen.
Kilpailu lähti liikkeelle tismalleen niin kuin oli kaavailtu. Ensimmäinen tonni mentiin varsin rauhaisasti 3.17 eli noin 9.50 tahtia. Martti kuitenkin kiristi toisella kilometrillä rajusti vauhtia ja se sujui jo 3.01. Kahdella viimeisellä kierroksella Jaakko alkoi jo jäädä sen verran, että loput paukut oli syytä jättää sunnuntaille. Passaillenkin Jaakko tuli kuitenkin maaliin uudella ennätyksellään 9.27,58. Martin voittoaika oli 9.19.
- Olisi saanut se toinen tonni olla vielä samanlainen kuin ensimmäinen. Onneksi Jaakko noudatti komentojani ja hölläsi selkeästi viimeisellä kahdella kierroksella. Ei siinä ollut järkeä revittää, kun Martti oli jo karannut liian kauas. Tämä lupaa joka tapauksessa hyvää sunnuntaille. Sovittiin että Jaakko vetää Seinäjoella ekan tonnin sinne 3.02-3.05 maisemiin. Mielenkiintoista nähdä, millaiseen loppuaikaan siitä keritään, kommentoi valmentaja Late Hollo.
- Hyvä kaksipäiväinen Jaakolta, eilen pm-kultaa ja tänään hopeaa. Mukavia nämä pm-mitalitkin aina ovat, Late muistutti.