19.08.2009
Team Hollon Voiman Sara-Leena Kamppuri juoksi viikonloppuna 14-vuotiaiden SM-kilpailuissa upeasti ja nappasi 100 metrillä hopeamitalin. Mestaruuskaan ei ollut kovin kaukana, sillä voittaja Erika Nevanperä oli maalissa vain 0,07 sekuntia aikaisemmin.
Alkuerissä Sara-Leena sivusi sopivassa myötätuulessa (+1,6) ennätystään ajalla 12,65. Finaalissa tuulta oli -1,4 vastaista, joten aika painui 12,85:een.
- Vähän jäi harmittamaan, kun voitto oli niin lähellä. Ensi vuonna voitan, kommentoi Sara-Leena kilpailun jälkeen hitusen pettyneenä.
Muutama tunti kilpailun jälkeen pettymys alkoi kuitenkin kääntyä tyytyväisyydeksi. Valmentaja Late Hollo oli erittäin tyytyväinen jo heti kisan jälkeen.
- Oli kyllä loistavat juoksut, kaksi kauden parasta iskua. Jossittelu on aina jossittelua, mutta veikkaan, että alkuerien tuuliin olisi aika painunut alle 12,60. Katselin juoksut vielä videolta moneen kertaan ja esimerkiksi lähdöt onnistuivat erittäin hyvin. Kiihdytyksessä Sartsi nousi ehkä inasen aikaisessa vaiheessa pystyyn, mutta tuollaiset seikat tuppaavat kovassa paikassa hiukan unohtumaan. Hieno homma tämä oli ilman muuta. Pitää muistaa, että voittaja Nevanperä juoksi jo viime kesänä 12,52 ja silloin Sara-Leena oli häntä perässä 0,52 sekuntia, Late kommentoi.
Sunnuntaina Sara-Leena oli mukana 300 metrillä, mutta tie katkesi tällä kertaa alkueriin ajalla 43,53. Finaaliin olisi tarvittu 43,11. Sara-Leenan sijoitus oli 10:s.
- Ensimmäinen 200 metriä sujui tosi hyvän näköisesti ja ihan suunnitelmien mukaan. Lopussa ei vain ollut paukkuja enää. Kesän harjoittelussa pääpaino on ollut maksiminopeudessa, eikä pidempiä vetoja ole kovin paljon juostu. Se varmasti näkyy 300 metrin tuloksissa. Tässä vaiheessa on kuitenkin huomattavasti järkevämpää edetä maksiminopeuspää edellä, nopeuskestävyyttä pyritään parantamaan joka vuosi hiukkasen siinä ohessa. Pokkisen Maijukin tahkosi viime kesänä kisasta toiseen päälle 42 sekunnin aikoja, mutta tänä kesänä ennätys on parantunut 1,4 sekuntia. Tietysti sitä voisi vetää järjettömän määrän happovetoja joka viikko, mutta väitän että se olisi maksiminopeudelle ja herkkyydelle haitallista. Pitää katsoa tämän ikäisenä enemmän tulevaisuuteen kuin yksittäisiin kilpailuihin ja kesiin. Kokonaisuus on tärkeintä, Late esitelmöi.