19.08.2009
Onneksi murheita ei ole urheilijoilla vaan ainoastaan täällä teknisellä osastolla. Tuli nimittäin vaihdettua sitten nettisivujen palveluntarjoajaa. Siitä syystä viime viikonlopusta saakka oli sivut nurin eli hyvin alkoi...
Harmi sikäli, että olisihan se ollut mukava raportoida Sara-Leenan hienoista juoksuista tuoreeltaan viikonloppuna. SM-satanen sujui tosi hienosti. Jo alkuerissä tuli ennätystä sivuten 12,65 aika rennolla juoksulla. Finaalin vastatuuli oli sitä luokkaa, että 12,85 olisi ollut ilman muuta kunnon myötäisessä alle 12,60. Hieno homma, että kauden parhaat juoksut osuivat SM-viikonloppuun.
300 metrillä homma ei tällä kertaa toiminut. Juoksu alkoi rennosti ja vauhdikkaasti, kaarrekin meni vielä ihan hyvin. Loppusuoralle ei löytynyt sellaista puristusta, mitä olisi tarvittu. Kesän harjoittelussa painopiste on ollut maksiminopeudessa, happovetoja eri ole juurikaan vedetty. Kesäkuun puolivälissä tuli ennätys 42,57. Silloin oli takana toukokuussa aika paljon mäkiharjoituksia ja muutama pidempi vetotreeni radallakin. Ne kantoivat tuolloin hedelmää. Kun kesän aikana huomattiin, että satanen alkaa paukkua tosi kovaa, oli mielestäni ainoa järkevä ratkaisu keskittyä maksiminopeuteen. Jossain vaiheessa kesää tosin näytti siltä, ettei kukaan muu tässä sarjassa juokse edes alle 13 sekunnin, joten siinä vaiheessa kyllä kävi mielessä, että voisimme palata ylämäkeen ja hioa nopeuskestävyyttä lisää. Sitten alkoi kovia tuloksia tulla tähänkin sarjaan ja jo viime kaudella 12,52 juossut Erika Nevanperäkin palasi loukkaantumisensa jälkeen radoille ja juoksikin heti 12,65. Näin luovuttiin ajatuksesta palata pitkiin vetoihin. Sataselle lähdettiin vain mestaruus mielessä, joten kompromisseihin ei ollut varaa.
Jos Sartsi terveenä pysyy, ensi kesänä 300 metriä kulkee takuulla taas pykälää paremmin. Ihan samalla tavallahan on käynyt Pokkisen Maijulla tänä kesänä, vaikka viime kaudella syystä tai toisesta 300 metriä oli aikamoista takkuamista. Pitkäjänteisellä työllä se sieltä tulee, eikä meidän harjoituslinjaan ole tulossa ensi kaudella mitään isoja muutoksia.
Maiju piipahti maanantaina Urjalassa juoksemassa satasen 12,58. Kiihdytyksessä jalka petti hiukan alta, joten siihen nähden tulos oli ihan mainio. Tänään tehdään vielä pieni viimeistelyharjoitus Nokialla ja perjantaina on SM-kisoissa Seinäjoella eka startti. Perjantaina 300 metrin alkuerä, lauantaina 300 metrin finaali, sunnuntaina aamulla 100 metrin alkuerä ja illalla finaali. Meille oli pelkästään hyvä juttu, että satasen välierät jäävät väliin. Nyt selvitään viikonlopusta neljällä startilla. Mitalimahdollisuudet molemmilla matkoilla ovat hyvät, mutta satasella se vaatii pientä venymistä. Olen kuitenkin ihan saletti siitä, että sellaiseen on hyvät mahdollisuudet. Kaikki merkit viittaavat siihen.
Laakson Jaakolla on ollut nuorten pm-kisoista saakka nivunen hiukan kipeänä. Viikonloppuna pystyimme kuitenkin tekemään SM-kisojen viimeistelytreenin ihan suunnitelmien mukaan. Tälle viikolle otettiin varmuuden vuoksi pari ylimääräistä lepopäivää, että perjantain 3000 metrillä nivunen sallisi täysipainoisen juoksun. Jaakko lähtee kisaan tilastokuutosena, joten mahdollisuudet hyvään sijoitukseen ovat olemassa. Mitalikolmikko mennee vielä Jaakolle hiukan liian kovaa, mutta sijoitukset 4-8 ovat ihan haarukassa. Se vaatii kuitenkin kivutonta nivusta ja kauden parasta juoksua.
Kommentit
Kirjoita kommentti