11.09.2009
Team Hollon Voiman Maiju Pokkinen otti KLL:n mestaruuskilpailuissa Kuortaneella A-sarjan 100 metrillä pronssia.
Kilpailuissa juostiin alkuerät, välierät ja finaali. Alkuerässä Maiju pääsi rullailemaan vaivattomasti suoraan jatkoon ajalla 13,27. Välierässä mentiin jo hiukan kovempaa, Maijun aika erässään oli 12,83. Sen jälkeen alkoivat pikku murheet, sillä Maijulle iski migreenikohtaus. Onneksi aikaa finaaliin oli nelisen tuntia, joten pahin migreenivaihe oli jo ohi finaalin alkaessa. -2,0 vastaisessa juostun finaalin voitti 16-vuotiaiden Suomen mestari HKV:n Hanna Laine, joka on tällä kaudella kellottanut jo 12,22. Laineen voittoaika oli 12,60. Kakkoseksi juoksi Kuopion Maria Räsänen ajalla 12,63. Maijun pronssiaika oli 12,74.
- Tilanteeseen nähden ihan mainio juoksu. Ei tuollainen migreenissä kärvistely ole ihan parasta mahdollista valmistautumista loppukilpailuun. Hieno homma, että mitali tuli, vaikka yllättävän harva huippunimi jaksoi enää näihin kisoihin lähteä, totesi koutsi Late Hollo.
- Viikon päästä vielä Belgian seurajoukkueiden Euroopan cupissa 200 metriä + molemmat viestit ja sitten huilimaan ennen kauden 2010 peruskuntokauden aloitusta.
Nuorempien likkojen B-sarjassa Pyrinnön Ella Räsänen alitti naisten A-luokan yhdellä sadasosalla, kun hänen voittoaikansa -1,4 vastatuulessa oli upea 12,34.