02.11.2009
Team Hollon Voiman 17-vuotias Jaakko Laakso on mukavassa syysvireessä. Jaakko paineli sunnuntaina maastojuoksun PM-katsastuksissa Nastolassa M19-sarjan 6 kilometrillä seitsemänneksi.
Jaakon aika raskaalla ja jäisellä reitillä oli 21,54. Hän hävisi oman sarjansa viimevuotiselle SM-maastojen voittajalle Kalle Keskipoikelalle vain kolme sekuntia ja kesällä SM-kisoissa niin 800 kuin 3000 metriä voittaneelle Toni Lempiselle vain sekunnin.
- Hyvään iskuun Jaakko on päässyt noin kuuden viikon harjoittelulla. Osasyy siihen on varmasti se, että kilometrimäärät pidettiin läpi kesän korkeina, eikä pohjaa päästetty putoamaan missään vaiheessa. Kaikki syksyn hölkät ovat sujuneet minuuttikaupalla kovempaa kuin vuosi sitten. Tästä on oikein mukava jatkaa peruskuntokautta. Jaakko pääsee ensi viikonloppuna maastojuoksun Pohjoismaiden mestaruuskisoihin Perniöön kansallisen ryhmän juoksijana. Mukava nähdä, kuinka siellä kulkee. Perniön reitti on paljon juostavampi kuin Pajulahden karsintakisa, joka oli aikamoista rynkytystä, kommentoi valmentaja Late Hollo.
- Sen jälkeen saavat kisailut riittää tältä syksyltä ja keskitytään 100-prosenttisesti harjoitteluun. Kisoihin palaillaan sitten taas hallikaudella, Late kommentoi.